Sinä.

Tajusin tänään kirjoittavani paljon sinusta.

Oikeastaan, kaikki on lähtöisin siitä,

Miten sinä tuot mieleeni värejä. 

Aukaiset uusia väyliä. 

Musiikkini kumpuaa muurien takaa. 

Siellä, mielen maisemissa. 

Siellä olet sinä. 

Kukaan muu,

ei kukaan.

Ei ole siellä niin vahvasti ikinä ollut. 

Mutta sinä olet.

Näemmä rakentanut sinne oman huoneesi. 

Sotkenut sen,

 siivonnutkin monesti. 

Ja siihen huoneeseen olen sulkeutunut. 

Turvautunut.

Hapuillut. 

En voi huokaistakaan, 

kun huomaat jo,

että jokin painaa. 

Miten sinä olet voinut oppia minut niin hyvin?

Noh, olenhan antanut itseni sinulle näytille,

hipellettäväksi,

hyväiltäväksi. 

Rakastettavaksi.

suojaksi,

turvaksi,

iloksi,

suruksi.

Olen ollut kaipuusi,

hämmennyksesi, 

varmaankin ärsytyksesi. 

Inhosi. 

Pettymyksesi.

Mutta et voi kieltää, 

ettenkö olisi auttanut, 

ilostuttanut päiviäsi. 

keventänyt taakkaasi. 

Lievittänyt hartioidesi painoa, 

Ohjannut aalloilla. 

Antanut tietoa. 

Mutta kaiken olen antanut sinulle.

En lainannut.

Ikinä en tule sinulta sitä karhuamaan.

takaisin kaipaamaan. 

Teksti kumpuaa,  

Sinä saat tämän ehkä joskus lukea,

 Mutta jos joskus luet tämän, 

Olet oikeassa,

kyllä minuun sattui. 

Kirvelsi. 

Nähdä pieni purema rintasi sivussa.

Suudelmasi,

halauksesi.

Onnesi.

Enemmänkin se raastoi. 

Suorastaan vitutti. 

Se vain sattui ja sattui. 

Aina kun olin luonasi, se sattui.

Kun olin poissa luotasi, se sattui enemmän. 

Ja silti olen tässä. 

Huomaatko sen jo? 

Mutta

Älä ikinä siitä itseäsi syyllistä,

kun en minäkään kaunaa kanna. 

Kannan ikuisesti vain sinua mukanani.
En tekojasi. 

Ikuisesti on voimakas sana, tiedän. 

Ja rakkaus se vasta onkin.

Mutta minä olen uhrannut paljon vuoksesi. 

Lihalliset ilot, 

unohtanut muut. 

Sinuun kääntynyt,

Toiset käännyttänyt porteiltani pois. 

Sulkenut ovia. 

vaikka pimeydessäni on vanhojenkin tähtien valot kajastaneet. 

En ketään muuta voisi ajatella enempää,

kenestäkään tärkeämpää. 

Onpa hempeää viulumusiikkia. 

Yltiöromanttista. 

Ja tunnen kuinka arpeni aukeavat hieman. 

En kyyneliä vuodata. 

oloni on itkuinen. 

Ja saan kyllä henkeä, 

siivuja happea, typpeä ja sinua. 

Ja mitä viisasta lopuksi voisikaan sanoa? 

Olet parasta mitä minulle on sattunut,

ikinä.