Yön pimeimpinä tunteina

Aamuyön viimeisiä kohahduksia autotieltä. 

Selaan taas päätettä.

Kuvia menneistä ajoista.

Minut valtaa katkeruus. 

Miksi emme osanneet valita oikein? 

Miksi kuljimme umpikujaan, josta vain toinen voi jatkaa? 

Miksi ylipäätään katsoit minuun sinä hetkenä?

Olen kateellinen. 

Olen kateellinen kaikille, jotka jakavat kanssasi muistoja.

Ja niille, jotka eivät tahdo kuin kauniin vartesi.

Olen vain liian lukossa. 

Nämä ovat liian synkkiä ajatuksia. 

Joskus itsesensuurin voisi vain sulkea pois. 

Voisi puhua kaikki pimeimmät ajatukset. 

Ehkä siitä ei tulisi mitään,

ei kukaan ole niin armollinen. 

Aamuisin kaipaan hengitystäsi. 

Päivisin kaihoan hehkuasi. 

Iltaisin inhoan itseäni niin paljon, etten kestäisi

Jos en olisi koskaan tuntenut sinua.

Kirjoitan taas virheellisesti. 

Kuka minä olen arvostelemaan ketään. 

En ole charmantti.

mutten myöskään charmäntti.

Loppua kohden, yleensä palo laantuu.

Entä lopun jälkeen? 

Nyt: Carpe Diem 

Viimeinen sitaatti

Elämän painuessa kohti iltaa,

he kävelevät ympäri pientä kortteliaan.

Käsi kädessä, toinen tuettuna kävelykeppiin. 

Kumartuvat aikojen painosta alas. 

Nöyrtyvät maailmasta kauemmas.

Päivien taipuessa yöhön,

heille ei ole väliä.

Väsyneinä loppusuoralla,

Päivät käyvät vähiin. 

Kuoren takana empivä ja heikko

Haikeus täyttää meidät iltaisin. 

Tähtitaivaalle tuijotellessa, haluaisin jo kysyä sitä ääneen.

En vain löydä sanoja. 

Vai tekeekö juuri se meistä niin täydellisiä?

Mikset voisi olla selkeä, kuin tyynen taivaan juuret? 

Ei. Sinä olet vaikeampi.

Olet kaunis, monimutkainen.

Olen eksynyt labyrinttiin,

miksei täällä toimi se "käänny aina oikealle" sääntö?

Katselen taas maailmaa ikkunoiden takaa. 

Taas olen lukossa täällä.

Minun medaljonkini kaipaa vielä täydellistä kiveä.

Siinähän se on vieressä, mutten uskalla sovittaa sitä paikalleen.

Entäs jos se sovikkaan?

Olet kuin aurinko mieleni yössä.

Perkele, poltanko taas näppni?

Pakota minut.

Pakota minut vihaamaan.

Pakota anelemaan,

pakota yrittämään. 

Yritä saada jatkamaan,

siirtämään jalka toisen eteen.

Päivästä toiseen.

Pakota minuuteni teräkseen,

Go ahead and make me.

Surullisen kaunis

En kai olemukseltani ollut miellyttävä, 

tai sitten olin mieleltäni tyydyttävä. 

Erilainen tuska, vastaava kuin sinä. 

Samanlainen mieli, pelottava kuin sinä.

Olen ollut pelkkä turhuus,

 kun toiseen suuntaan keinusi kallistit.

Minä vihaan, inhoan, kadun ja kaipaan. Jumaloin, itken, suren ja kiroilen. En vain selviä päivistä toiseen kohti virtojen loppua. Olen hiljaa vielä viimeiselläkin hetkellä. 

Eivät ne minuun kuitenkaan luota.

Löysin kuitenkin takaisin.

S.O.S

Myrsky paiskoo joukkoa kärsivää,

Lyötyinä, väsyneinä ja verisinä he vaeltavat.

Pienevän joukon tahtona on päästä turvaan.

Heikommat kaatuvat väsymykseen.

Toiset janoon.

Ei meri päästä heitä otteestaan.

Sen haluna on nuorten miesten sielut.

Radistin paikalla istuu nuorin kaikista.

Syvyysmittari näyttää jo yli kolmea kilometriä.

Viimeisenä hengittää hiljaisuudessa.

Vain raivoava tuuli ja huokaukset korvillansa hän kuuntelee radion kohinaa.

Paineen alla liitokset repeilevät.

Ja viimeinen viestinsä maailmaan

On SOS.

Mene nukkumaan

Mene nukkumaan.

Mene, äläkä herää enää uuteen aamuun.

Vältä pettymykset ja suru.

Ole rauhassa.

Vihan virtaa sinussa kuitenkin,

vaikka olisitkin jo rauhoittunut.

Laulat suruasi ainiaan.

Sellaiset sävelet kirjoitat itseesi.

Alavireisenä soi sielun kielet.

Melakolia kolistelee ikkunoissaan ja kutsuu takaisin.

Menisit siis nukkumaan.

Etkä enää heräisi päivään haastavaan.

Pelon peilikuva

Kertoisinko taas kaiken pois?

Kenelle sen edes kertoisin.

Onko meillä oikeastaan toisillemme enää kerrottavaa,

vai elänkö vain pölyttyneessä muistossa, laatikon pohjalla?

Milloin selkeämpänä, milloin usvan verhossa,

ja kuitenkin aina täytät lasini tuskalla.

Miksen jo voisi antaa tämän tunteen mennä.

Se kalvaa ja syö mieltäsi.

Päiviä toistensa perään unohduttaa.

Kummisasi olet kai itsekin,

minähän vain seurailen vierestä.

Haluaisin nähdä tulevaisuudessa meidät,

kuin onnelliset ihmiset kulkevat hymyillen.

En osaa nähdä kuin pimeyttä.

Annanko anteeksi jo itselleni.

Turhaan sielu toistaan ruoskii.

Eiköhän se ole jo vuotanut kuiviin.