Kertoisinko taas kaiken pois?
Kenelle sen edes kertoisin.
Onko meillä oikeastaan toisillemme enää kerrottavaa,
vai elänkö vain pölyttyneessä muistossa, laatikon pohjalla?
Milloin selkeämpänä, milloin usvan verhossa,
ja kuitenkin aina täytät lasini tuskalla.
Miksen jo voisi antaa tämän tunteen mennä.
Se kalvaa ja syö mieltäsi.
Päiviä toistensa perään unohduttaa.
Kummisasi olet kai itsekin,
minähän vain seurailen vierestä.
Haluaisin nähdä tulevaisuudessa meidät,
kuin onnelliset ihmiset kulkevat hymyillen.
En osaa nähdä kuin pimeyttä.
Annanko anteeksi jo itselleni.
Turhaan sielu toistaan ruoskii.
Eiköhän se ole jo vuotanut kuiviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti