Kyynelten pudotessa poskille
on aika todeta
oma rikkonaisuutensa.
Polvien antaessa periksi,
voi vain kuunnella sydämmensä lyöntejä,
ja antaa kaiken lipua.
Surun aaltojen iskeytyessä meihin,
murtuvat miljoonat muistojen tyyssijat.
Tarinoille löytyy loppu.
Mielien sokkelot eivät aukea kellekkään.
Pelon jouset soivat kumeasti.
Hetket ovat ohi.
Päivät kulkevat kauemmas.
Eksyneenä,
kotiin suuntaava lapsi,
harhailee taas vieraalla polulla.
Mikset löydä perille?
Perkeleen vaikeaa löytää oikeat sanat.
Kirjoissakaan kun eivät ne asusta.
Pianon sävelet tuudittavat meidät utopiaan.
Kauniit iskut kimpoavat korvillemme,
Ja siltikään ei ole mitään,
Mitään, mitä emme aavistaisi.
Pettyneet katseet seuraavat toisiaan.
Käteni eivät enää tunne lämpöä.
Selässäni hiipii kylmä.
Ja pöydän viimeinenkin kynttilä sammui.
Anna kyynelistäsi puolet pois.
Pidän niistä huolta,
Ja saat ne sitten, kun oikeasti niitä tarvitset.
