Hämmentyneenä seuraan vierestä myllerrystä.
Vanhat kauniit pinnat naarmuuntuvat nyt ikiaikoihin.
He nauravat ei kellekkään,
enkä osaa suhtautua.
Olen ulkopuolinen sisäpiirissä.
Kaiken tiedän heistä, kukaan heistä ei tiedä minusta mitään.
Ja kauneinta on
väsymys.
Kyllästymiseen asti olen puuduttanut itseäni.
Etten enää kokisi tuskaa menetyksistä.
Kaiken antaneena inhoan ihmistä edelleen.
Tänään eivät sanatkaan virtaa.
Olisipa sellaisia hetkiä enemmän,
joiden aikana auringon säteet tanssahtelevat hiuksillasi,
Elvyttäen harmaata minuutta.
Ja tuoksujen sekamelska pysähtyy hetkeksi.
Sen hetken aikana
vaelsin jossain aivan muualla
haaveillen,
noiden kauneimpien silmien takana.
Kunnes herätit minut toteamalla:
"Näen tästä jopa stockan liput."
