Minut on rakennettu kauan sitten.
Kuori on taottu teräksestä.
Kirkkaan kovaksi karkaistu.
Kasvot pakotettiin paikoilleen.
Syvillä iskuilla he silmäni muotoilivat.
Kulmiini upottivat jakin karvaa.
Kehoni on höyrykone.
Sen nivelet lonksuvat,
kolisevat,
pakkasessa paikoilleen asettuvat.
Mieleni on rakennettu rattaista.
Messinkiset hammaspyörät,
toisiaan ajavat takaa.
Kaikki kaunis ja kylmä.
Suupielten rohtuneet timantit,
Varpaiden norsunluukynnet.
Hitaasti rapistumaton.
Itseään korjaava.
Elämäntehtävänä pimeyttä kerätä.
Yhden kuitenkin unohtivat rakentaa.
Sisuskaluihin.
Tyhjä kone.
Ei tankkia.
Jalokivin koristeltu, koreaksi luotu.
Pinnan alla unohtuneena,
kristallin valo sykkii.
Merkityksettömänä kaunis rakennelma,
kuin kirsikkapuun kukat ihmiselle.
Ja minun nimeni on Félix.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti