Tyhjän huoneen ilmassa kaikuu muistot.
Kuulen hiljaisia kuiskauksia, menneiden ihmisten puhetta.
Haistan vanhoja tuoksuja.
Partavesi, parfyymit ja pöly ovat pinttyneet tyynyihin.
Tyhjän huoneen lattiakin huokuu kylmyyttä.
Sen alla asuu hetket.
Hetkissä eläneet mielet ja itsensä unohtaneet auttajat.
Ovelta lattialle kaatuu valon tuomia.
Huoneen ovelta katsoessa voi nähdä vain valokuvat.
Niille ei ole enään nimeä.
Kuvien ihmiset hymyilevät.
Pölykerroksen alla lepää vieläkin, se yksi käännetty kuva.
Juuri siitä kuvasta pidin ennen kaikkein eniten.
Kuva ei ole kaunis.
Eikä edes hienosti aseteltu tai rajattu.
Se on pakopaikka.
Lehto, johon johtaa vain yksi kinttupolku.
Sinne hautasin muistoni.
Pieneen sinikantiseen arkkuun.
Sinne asettelin myös sinut.
Ja samalla hautasin itseni.
Enään en saa sitä takaisin,
Joten tänään päästän irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti