Näinä iltoina,
kun mikään ei suju.
Niinä iltoina annan periksi.
En välitä muiden sanoista, se sattuu minuun silti.
En kavahda kuulemasta puhetta,
kun kuitenkin sen kuulen.
Mutta enään en kuule kuorsaustasi.
Enään en näe heiluvaa häntää ja luppakorvia.
Nyt on vaienneet tassujen tepsutus aamulla eteisessä.
Enkä enään koskaan tule näkemään sitä resuista lelua mukanasi,
minne ikinä oletkaan matkalla.
Jalkasi eivät kantaneet, eivät silmäsi nähneet enään.
Itsekyydessämme emme huomanneet kärsimystäsi.
Kielsimme sen itseltämme.
Mutta
Kuitenkin kaipaan sinua.
Sait kauneimman hautapaikan.
Ehkä minutkin joskus vielä
haudataan viereesi.
juuri sinne kahden kuolleen tuomen väliin.
Piki 1.10.2000-29.5-2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti