Ajattelinpas kesäillan ratoksi esitellä täällä viimeisimpiä koruprojekteja ja niiden merkitystä. Tässä kolme korua, jonka jokaisen tarina on omalla tavallaan kaunis tai muistoja herättävä. Jokaisella korulla jonka annat, tulisi olla mielestäni erityinen merkitys. Hope u enjoy
Kuva 1: Koru on nimeltään Sydänsolmu. Suunittelutyötä ei juurikaan tapahtunut, ja tämä koru tulee aina olemaan uniikki. Itselleni se kuvastaa ihmisten sisäisiä solmuja ja vaikeuksia, joiden selvittäminen tuntuu välillä mahdottomalta. Korun materiaali on puhdas kuparipunos.
Kuva 2: Kuvan koru on nimeltään Suru. Muodoltaan Suru on keskiaikaisen kilven pohjalta taitettu epäsymmetrinen ja tasaista muotoa hajottavava kuorimainen kuparilaatta. Surun tarina on nimensä mukaisesti surullinen ja tämän korun tarkoitus on kertoa mieltä painavan surun vaikutuksesta syntyvästä kuoresta mielen ja sielun ympärille, jota koru omalla tavallaan kuvastaa. Materiaalina on kuparilevy ja rautapunos ketjun kiinikeeksi.
Kuva 3: Tässä on Elämänkaari. Tämän korun merkitys on minulle itselleni erityinen ja sen omistaa eräs minuun suuresti vaikuttanut ystäväni. Korun koko idea on jatkuvuudessa, ikuisuudessa, sellaisissa asioissa joita ei halua koskaan menettää. Korun synty oli melko mutkaton prosessi ja tekemiseen kului aikaa, mutta syystä tai toisesta, jatkuva flow sai tekemisen tuntumaan mahtavalta. Korun materiaalina on pakotettu ja kiillotettu teräs.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti